INFO

Tommi palosaari

Mitä tapahtuu, kun valokuvaajasukuun syntynyt insinööri tarttuu järjestelmäkameraan?

Olen veteliläissyntyinen, juureni syvästi Veteliin Kainhun raitille kasvattanut 4-kymppinen lapsiperheen isä, avomies ja insinööri. Valmistuin vuonna 2000 informaatioteknologian insinööriksi ja työskentelen yhdeksättätoista vuotta Sasken Finland Oy:ssä, ammattinikkeellä HW lead engineer. 

Tietokoneet ja tekniikka ovat kiinnostaneet minua lapsuudesta asti. Varmaankin siinä on yksi syy miksi hankin v. 2006 ensimmäisen järjestelmäkamerani. Toinen syy taitaa olla se, että olen syntynyt sukuun, jossa sukutapaamisissa on mukana melkein yhtä paljon kameroita kuin kuvattavia – eli kameraan tarttuminen ja kuvaaminen on aina ollut luonteva osa arkea. Ja erityisesti juhlia. Suurimpia vaikuttajiani ovat olleet setäni, Mauri Palosaari ja tätini Anne Lindell. Varsinkin Maurin kuvaamista olen seurannut jo pikkupojasta lähiten. Maurin valokuvausliike, Foto Palosaari, sijaitsi aikoinaan saman Koulutien varressa, jossa itse asuin ja asun nykyäänkin.

Järjestelmäkameran hankkimisen jälkeen olen kuvannut lähes joka päivä ja harrastuksesta on tullut elämäntapa. Olen kokeilemalla, ja kantapäänkin kautta, opetellut ja itseoppinut valokuvausta, kuvien jälkikäsittelyä ja jonkin verran myös videokuvausta. Mieluisinta on henkilökuvaus, mutta otan yös maisemakuvia. Tekniikka kehittyy ja muuttuu valokuvaamisessakin – insinöörille se ei ole ollut haaste vaan lisämauste. Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että valokuvaamisesta on tullut intohimo. Kolme lastamme ja Satu, kihlattuni, sekä perheen lemmikit, alkavat jo väsyä kuvattavana olemiseen – on tullut aika jatkaa Maurin jalanjäljissä ja toivottaa teidät tervetulleiksi FotoPalosaaren sivuille ja studioon Vetelin Koulutielle!